Aamukampa 23

AAMUKAMPA 23

Ehkä karmein vuoden kaikista ajoista ja kuukausista osuus marraskuulle. Tätä mieltä olen ainakin minä. Koska tänä vuonna oli erityisen jännittävä kuun vaihde, ajattelin, ettei varmaan haittaa, jos laitan tämän kertaiseen kampaan kuvia kahdesta niin erilaisesta viime viikosta. Kuvat ovat aikaväliltä 26.10 – 3.11.2012.

Vakiokohteet

27.10.-12 (lumi meille saapui 25.10 illalla). Pakkasta parhaimmillaan n. -8C astetta.

3.11.2012 aamulla. Eilen satoi vettä koko päivän. Tänään oli aamulla usvaista, lämmintä ja selkenemään päin. Lumi on ollut pois jo kohta viikon. 30.10 oli jo taas aamulla +5C lämmintä.

Tällaiselta näytti toisen vakiokuvan maisema viikko sitten.

Ja tällaiselta torstaina 31.10.

27.10. aamulla kuin helmikuinen pakkasaamu!

31.10 ei enää talvesta tietoakaan.

Tämän aamun usvainen haukkulenkki. Vettä on pellot tulvillaan. Rapaa joka paikassa… Oikea koiran omistajan unelma keli!

Vielä jotkut koivut pitävät sinnikkäästi lopuista lehdistään kiinni, vaikka täällä on ollut todella tuulista monena päivänä.

Ohops! Pallo hyppäsi kassiin. Mandi katsoi palloa kaipaavasti, mutta ei uskaltanut työntää päätänsä sisään ja ottaa palloa, vaan tuli minulle sanomaan, että nyt tarvittaisiin apua!🙂

Varokaa ”möököjä”!

Categories: aamukampa | Tags: , , | 5 kommenttia

Artikkelien selaus

5 thoughts on “Aamukampa 23

  1. Nopeita muutoksia. Eihän Turussa voisikaan olla vielä kunnon talvea:) kestää kauan ennen kuin siellä pääsee hiihtämään, jos pääsee…
    asuin 13 vuotta Turussa aikoinaan…

  2. No, tollasta justiinsa on ilmat olleet. Toisena päivänä sataa vettä kaatamalla ja sitten yks kaks onkin pakkasta !
    Hienoja kuvia kuitenkin olet ottanut ja voi kun alkoikin tekeen mieli viineriä kahvin kera, nam!
    Taidankin napata toisen niistä, jää sulle sitten vielä yksi. Tasaatte sen sitten, hi!

  3. Ilmat ovat vaihdelleet valtavasti. Hieno kuvakavalkadisi paljastaa viime viikkojen ilmat. Koivunlehtikuva on upea, samoin talviset taivaat.
    Hyvää pyhäinpäivää ja halloweenia myös🙂

  4. Aikamoista jojottelua ovat ilmat siellä päin olleet.
    Tänne hiukka pohjoisemmaksi ensilumi tuli jo 16 lokakuuta ja on kutakuinkin pysynyt. Lauhaa on väliin ollut, kuten reippaita pakkaskelejäkin. Parhaillaan räntäilee.
    Hyvää Pyhäinpäivää.

  5. Samat on säät täälläkin. Periaatteesta en säistä valita, mutta nyt minulle on tulossa kattoremontti. Eihän se tässä kosteudessa edes pääse alkuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

TeeTee Tours

Taiska matkailee

Around The World

Postcrossing- ja muita kortteja

Vandemonian Vagabond

Armchair Travel - Postcards from Around the World

SusuPetal

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.

Ritva's Art - Photography

World as I see it

Crystal Valley

Todellisuuden tuolla puolen

Kuvatuksia

kuvahaasteita

Uuna

Kuvia, haasteita ja pieniä tarioita

HaasTeet

Valokuvahaasteblogi

WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems.

My Turku

Jo vuodesta 1986

Ritva's Art

Impressions of the world as I see it

utrius

Valokuvia läheltä ja kaukaa

WordPress.com

WordPress.com is the best place for your personal blog or business site.

%d bloggers like this: