Mandala 18

MANDALA 18

Aiheina

HAAVE, UUSI, ODOTUS

Minulle kävi vähän ”ohrasesti” tämän haasteen kanssa. Aiheista syntyi nimittäin ihan liikaa mandaloita, enkä nyt tiedä mikä pitäisi laittaa haastevastaukseksi, joten tungen tänne ne kaikki. Yksikään niistä ei taida täyttää ihan ”oikean” mandalan mittapuita, mutta sitä tehdään, mitä sydän (tai alitajunta) milloinkin sanoo.

Ensimmäisen nimi on KYYNELTENKANTAJA

18kyyneltenkantaja

VAPAUDEN AAMUNKOITTO

18uusialku

YIN JA YANG – lienee kaikille tuttu merkitys…

18yinyan

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2013.

Toteutukoot kaikki uudet haaveenne ja odotuksenne!

Categories: mandala | Tags: | 13 kommenttia

Artikkelien selaus

13 thoughts on “Mandala 18

  1. sehr kreative und absolut geniale Mandala.

  2. Ohhoh, onpa syntynyt monta mandalaa. No, ne kaikki kuuluvat tähän uuteen vuoteen 2013.
    Kyyneltenkantaja on hyvin herkkä ja haavoittuvainen, mutta myös vahva ja taipumaton.
    Vapauskin on koittamassa, kunhan tohdit lähteä pois kaltereiden takaa.
    Tasapainossa näyttävät tulevan vuoden tähtesi olevan, vilkuttavat valoisina taivaallasi🙂

  3. Juu, kyllä näissä samaa haavetta löytyy, kuin Minultakin.
    Herkkä kaunis tasapainoileva kyyneltenkantaja näyttää olevan tasapainossa.
    Voimaa uhkuva on koittava aamunkoitto, horisontista aurinko nousee valoisana.

  4. Kyyneltenkantaja kouraisi omaperäisyydellään ja erilaisuudellaan. Se on todella hieno työ.
    Vapauden aamunkoitto on vaikuttava ja hieno, mutta ensimmäinen nyt jäi lähtemättömästi mieleen.

  5. Kyllä minäkin kyynelten kantajan puoleen kallistun, vaikka muutkin ovat omaperäisiä ja puhuttelevia. Se koskettaa eniten🙂

  6. Kaikki ovat mielenkiintoisia ja jokainen tasapainoisia, vaikka kyyneltenkantaja haluaisi ehkä päästää irti taakastaan, kun vain joku kysyisi.

  7. Jätä murheet niille, jotka niitä aiheuttavatkin, sukella pois, vapaaksi ja nauti tasapainosta, jonka hallitset. Minusta nämä yhdessä kertoo niin paljon, erillään jättäisivät liikaa kysymyksiä.

  8. Kyynnelten kantaja on oivallinen samoin kuin aamunkoittokin, mutta pidän Yin ja Yangin tasapainoisesta ja rauhoittavasta sanomasta. Hyvä kun laitoit kaikki!

    Toteutukoon sinunkin haaveesi ja odotuksesi vuonna 2013!

  9. Kaikista tykkään ja oppia otan (raapustin juuri ensimmäiseni eikä todella täytä kaikkia mittapuita se). Lähetän täältä haaveiden toteutumistuulia sinne Suomeen!

  10. Minusta tuo kyyneltenkantaja on kerrassaan kaunis!

    • Tykkäsin tästä viimeisestä, johtuisiko verkkomaisuudesta:) Kyyneleet mietityttivät, toisaalta ehkä odotat ja haaveilet jo keväästä ja räystäyden kyynelistä:)

  11. Ensimmäinen oli todella kaunis ja herkkä. Toisessa kohti uutta ihana puunpinta!… kauniit työt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

TeeTee Tours

Taiska matkailee

Around The World

Postcrossing- ja muita kortteja

Vandemonian Vagabond

Armchair Travel - Postcards from Around the World

SusuPetal

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.

Ritva's Art - Photography

World as I see it

Crystal Valley

Todellisuuden tuolla puolen

Kuvatuksia

kuvahaasteita

Uuna

Kuvia, haasteita ja pieniä tarioita

HaasTeet

Valokuvahaasteblogi

WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems.

My Turku

Jo vuodesta 1986

Ritva's Art

Impressions of the world as I see it

utrius

Valokuvia läheltä ja kaukaa

WordPress.com

WordPress.com is the best place for your personal blog or business site.

%d bloggers like this: